Pentuja


Kissalamme C-pentue syntyi perjantaina 8.5.2015. Kuusi kollinplanttua: kaksi punaista, yksi ruskeatäplikäs, kolme mustaa. Kaikki ovat muuttaneet jo omiin koteihinsa.

Rinne, Ruutu ja Kontiola, SIB n.

Lepistö ja Hietanen, SIB d 24.

Aaltonen, SIB n 24.


Vanhemmat Rosanna eli FI*Likimain A Kind of Magic ja Miro eli FI*Irvikissan Aether. Sukutaulu, täydellinen sukusiitosprosentti on 2,08.


Ostaessasi pennun Likimain-kissalasta saat suloisen kehruukoneen, joka on
  • luovutushetkellä vähintään 12-viikkoinen.
  • sosiaalinen, terve ja vilkas.
  • tottunut niin kodin ääniin, arjen askareisiin, lapsiin kuin muihin kissoihin.
  • totutettu monipuoliseen, niin raaka-, märkä- kuin kuivaruokaan.
  • madotettu vähintään kolme kertaa.
  • rokotettu kerran – Eviran uusien ohjeistusten mukaan rokotamme pennut ensimmäisen kerran 12-viikkoisena. Uusi omistaja sitoutuu käyttämään pennun tehosterokotuksessa 15–16-viikkoisena, mikäli pentu muuttaa uuteen kotiin ennen tätä.
  • eläinlääkärin tarkastama ja tunnistusmerkitty mikrosirulla.
  • varustettu eläinlääkärintodistuksella, Suomen Kissaliiton rekisterikirjalla ja kirjallisilla hoito-ohjeilla.